Mietiskelin tätä blogin aloittamista ja sitä kuinka tekstejä kirjoittaa siinä mielessä, että niitä lukee joku muukin kuin vain itse. Näin blogin alkuvaiheessa kirjoituksia ei kuitenkaan kovi moni ulkopuolinen silmäpari näe ja jos ei tulevaisuudessakaan kukaan tänne blogiin eksy, niin tätähän voi aina pitää ikäänkuin sähköisenä päiväkirjana tai leikekirjana itseä kiinnostavista asioista :)
Muistelin, että miten itse olen alkanut blogeja lukemaan ja miksi juuri tiettyjä sellaisia. Joskus vuonna 2008, kun olin ensimmäistä kertaa äitiyslomalla eksyin jotenkin blogien maailmaan, siis todellakin eksyin, sillä en ollut aiemmin varmaan edes tietoinen koko blogien olemassaolosta. Ensimmäinen blogi jota aloin lukea oli Noora Shinglerin
kemikaalicocktail, jossa oli paljon asiaa puhtaasta ruuasta, luonnonkosmetiikasta, ekologisuudesta jne. Nooran blogin löysin muistaakseni googlettamalla jotain etsimääni asiaa ja siten päädyin blogien ihmeellisen maailmaan.
Nykyään lueskelen tiettyjä muoti- ja lifestyleblogeja, kirjanmerkkeihin on valikoitunut tutut suosikit ja satunnaisesti tulee luettua muitakin sivuja, joita bongailen omien suosikkieni sivupalkeista. Maailmassa on niiiin hirmuinen määrä kivoja blogeja ja kuitenkin rajallinen aika jonka niiden lukemiseen voi käyttää. Yhteistä lukemilleni blogeille on kirjoittajien rakkaus kauniisiin asioihin, positiivisuus, elämästä nauttiminen ja iloisuus. Joskus bloggaajia arvostellaan liian auvoisen kuvan antamisesta omasta elämästään, mutta miksi kirjoittaa kiukuttelevista lapsista, sekasotkusta kotona, väsymyksestä ja nalkuttavasta puolisosta? Jokainen ymmärtää, ettei kenenkään elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja että kaikilla on joskus väsymystä ja asiat mullin mallin, mutta haluanko lukea näistä asioista vielä kymmenestä blogista oman arkeni lisäksi? En todellakaan :) Haluan kauniita asioita, positiivisuutta, vinkkejä, ideoita, tsemppausta! Toki joskus voi kirjoittaa myös elämän ei niin hauskoista ja piristävistä asioista, mutta pääosin kaikki varmasti haluavat mukavaa ja viihdyttävää luettavaa. Suosikki-blogini on ollut jo monen vuoden ajan ihanan Johannan
kalastajan vaimo blogi, joka sisältää tosi hyviä juttuja kauniilla kuvilla höystettynä. Johanna kirjoittaa itseäni kiinnostavista asioista positiivisella tyylillä. Muut suosikkini laitan sivupalkkiin piakkoin. Hassua, että monien suosikkieni kirjoittajat asuvat tai ovat asuneet ulkomailla, en tiedä onko se sattumaa vai olenko jotenkin hakeutunut lukemaan juuri näitä blogeja, itsekin ulkomailla asuneena ja jatkuvasta kaukokaipuusta kärsivänä :)