lauantai 2. helmikuuta 2013

Lunch

Teen itselleni usein lounaaksi salaatin. Kaikesta pilkkomisesta huolimatta se on kuitenkin mielestäni nopea ja vaivaton ruoka. Salaatista jää myös virkeämpi olo. Jos söisin joka päivä pojan kanssa lounaaksi lämpimän ruuan ja vielä päivälliseksi toisen annoksen, olisin ähkyssä ja housut alkaisivat hyvin pian kiristää entisestään. Eilen laitoin salaattiin ne tavalliset: salaatinlehti, kurkku, tomaatti, paprika, sekä lisäksi avocadoa. Proteiinia tulee kananmunasta ja tonnikalasta, päälle loraus oliiviöljyä. Tavallisesti salaattiin riittäisi lisukkeeksi avocado ja kananmuna, tai sitten tonnikala, ei siis kaikki samalla kertaa, mutta eilen vain sattui olemaan niin kova nälkä, että kaikki oli ahdettava lautaselle yhtä aikaa.



Päivän erikoinen









Jälkiruuaksi Bambujuomaa mantelimaidolla. En juo laisinkaan kahvia, mutta joskus teen sijaan tekee mieli jotain hieman "vahvempaa". Bambujuoma on ihan hyvä vaihtoehto, vaikkei maku rehellisesti sanottuna kummoinen olekaan. Juon sitä kuitenkin siksi, etten lipittäisi makeita mehuja tai limuja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti